Romantiikkaa ja vanhoja tavaroita
Eteisessä jo huomaa millaisen sisustajan kotiin saavuimme. Täällä näkyy vanhoja esineitä ja ripaus romantiikkaa. Tunnelma ja väritys on rauhallinen. Ihana yksityiskohta eteisen seinällä on vanhoista ikkunan pokista tehty valokuvakehys, josta maailman menoa tarkkailee liuta isovanhempia ja vanhempia hääkuvissaan.
Makuuhuoneen kalusteet on emännän isän taidonnäyte. Mielettömät koristeveistetyt yksityiskohdat valko-kultaisissa huonekaluissa saa hämmästyksestä suun auki. Näitä kalusteita on tehty pitkään ja hartaasti eikä näitä voi vepsäläiseltä ostaa.
Olohuoneessa jatkuu rauhallinen tunnelma. Tummat jykevät huonekalut ja levolliset vaaleat pinnat luovat pohjaa emännän keräilyharrastuksille. Heljä Liukko-Sundströmin erilaiset keramiikkatyöt pääsevät näyttävästi esille hyllyillä ja seinillä.
Isoäidin nojatuoli nurkassa on kankaan osalta parhaat päivänsä nähnyt, mutta uudella verhoilulla se saa uuden elämän. Minkähänlaisia tarinoita silläkin olisi kerrottavanaan?
Keittiössä jatkuu maalaisromanttinen tunnelma. Täälläkin tumma puu ja vaaleat pinnat vuorottelevat kauniisti. Riihimäen lasipurkit hyllyjen päällä ja mariskoolit lasiovien takaa kertovat omia tarinoitaan.
Takkahuone on jätetty alkuperäiseen kuosiinsa. Emännän ajatus siitä, että vanhat tavarat löytävät ajan mittaan paikkansa, näkyy täällä. Tunnelma on kuin mökillä ja niin sen haluttiin olevankin. Täällä aika pysähtyy ja kiire katoaa, ihanaa.
Takan reunalla näkyy vielä yksi emännän keräilyharrastus. Kivituikkuja on kymmeniä ja niissä todellakin poltetaan kynttilöitä. Niitä kuulemma kuluu tässä taloudessa 🙂 …Näissä tunnelmissa ensikertaan!