Behmeää beessiä

Uudehko omakotitalo yllättää harvinaisella ulkovuorin värityksellään. Nykyään suurin osa uusista puisista omakotitaloista on vaaleita, joko sinisiä tai keltaisia, mutta tämäpä onkin beessi. Valkoiset ikkunanpokat ja kulmalaudat raikastavat tuota erikoista sävyä.

Ulkokuori antoi esimakua sisätilojen värityksestä. Talon rouva kertoi ajatuksen lähteneen New Yorkin reissuilta. Eli amerikkalaiseen tapaan seiniä ei maalata valkoisiksi vaan yhden sävyn eri tummuusasteilla. Tässä talossa beessin eri sävyt luovat kodikkaan tunnun.

Ruutuikkunat ja pönttöuuni antavat uudelle talolle vanhanaikaista tunnelmaa. Tarkoin harkitut vanhat huonekalut ja hauskat kierrätyskumiset Dakarr-kopat eri käyttötarkoituksissa kiinnittävät huomion. Sisustuksessa pelataan paljon lasten ehdoilla, mutta myös sijoitetaan harkitusti vaikkapa designvalaisimiin.

Rouvan työhistoriaan kuuluu mm. sisustusyrittäjyys vanhojen kiinalaisten huonekalujen parissa. Kulahtaneet pienet pöydät ja mahtavat kaapit luovat aina ihastuttavia kontrasteja siisteille uusille lattia- ja seinäpinnoille. Ja henkäyksen kevyet riisipaperivarjostimet sopivat tunnelmaan täydellisesti.


Ihastuttavat minijakkarat johdattavat perheen pieninpien huoneisiin. Pojan huoneen tumman sininen tähtitapetti on komea ja luo hauskan taustan hyllyn päälle kerätyille Disneyhahmoille. Pikku prinsessan huoneessa beessi linja jatkuu, höystettynä vaaleanpunaisilla yksityiskohdilla. Neidon sänky on isän vanha ja itse kurjasta kunnosta pelastettu.

Keittiöstä leijailee ihana omenapiirakan karamellinen tuoksu. Keittiön yläkaapit on rytmitelty epätavanomaiseen tapaan ja luovat heti kiinnostavaa ilmetta. Kauniisti kehystetyt lusikat ovat todellisuudessa vanhat, mutta kekseliäs tuttava on ne antanut kummilusikoiksi perheen lapsille.

Lähdön paikkeilla eteisessä huomio kiinnittyy vielä rappusten alle rakennettuun komeroon. Raakalaudasta nikkaroitu seinä on näppärän remottimiehen tekosia ja se kätkee kätevästi taakseen saappaat ja kalossit jotka eivät kumikoppaan mahtuneet.

Heihei ja ensi kertaan. Nyt me kipastaan naapuriin kyläilylle.

~ Kirjoittanut unelmoija : 21 syyskuun, 2011.

Yksi vastaus to “Behmeää beessiä”

  1. sanotaanko et muutama vuosi sitten tämä olisi ollut mun unelmasisustus. mut niin se mieli vaan muuttuu…..

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggaajaa tykkää tästä: